HURJAPÄÄ

Sinä olit kokonainen jo syntyessäsi

Painostit kovilla kaupungin valoilla,
joille lempeys on halveksittavaa luomua.
Sinä olit kokonainen ja kirkas jo syntyessäsi.
Minä rakensin itseäni eilisen laastilla ja laastareilla.
Käytin aurinkoenergiaa kuivatellakseni. 

Varjosi on kadonnut

Leikin varjosi kanssa hippaa
Pistät sen kiusallasi hidastelemaan
     jotta pääsen aivan kintereille
Mutta siinä samassa hyväuskoisuuden hetkessä
kun ojennan kirkuvan käsivarteni

     hipaistakseni tummaa pinnattomuutta

teet väistöliikkeen ja
kiihdytät taas

Varjo katoaa

Pyörähdän ympäri ja etsin oikean suunnan
Suljen      kiihtyneet, kiintyneet      silmäni ja
säntään varjosi perään kaipuusta kiljahdellen

Pulssi pysäyttää minut ja
     tajuan juosseeni kilpaa itseni kanssa

Varjosi on kadonnut

Välillä toivon että luovuus luovuttaisi

onko väärin toivoa
että luovuus viimein luovuttaisi
jättäisi minut narrina kalliolle
vilkuttelisi merirosvolipuillaan hyvästiksi ja
toteaisi olkansa yli huutaen minun olleen hyvä kyyti
     mutta pysyväksi kodiksi se ei minua huolisi

olen toistuvasti yrittänyt sitoa luomisvimmaiset käteni ja mieleni
säännöllisen arjen luonnottomaan puuhun
epäluovalla palkalla palkittuna
mutta kai minun on uskottava että se on tullut jäädäkseen
eikä minusta koskaan ole henkiä pelastamaan

tuskaisista tunteista huolimatta se antaa minulle hykerryttäviä
     ruumista ravisuttavia tunnemyrskyjä joiden veroista ei ole ja
     joita ilman henki ei kulje

Älä käännä katsettasi

pyydän

älä käännä katsettasi
juuri kun tunnen olevani ja eläväni
pyydän
anna minulle vielä hetki aikaa
siemailla tätä tukahduttavan tuudittavaa tunnetta

Tottumus orjuuttaa

Olenko valehdellut koko tämän ajan
pysytelläkseni jumiutuneena

     arktiseen arkeen?

En ole missään enkä tehnyt mitään
Peilikuvan kanssa käydyt karvaat keskustelut
ovat sammaloittaneet mielen ja kielen
eikä pää puhdistu ankeudesta
Valehtelen pysytelläkseni turvassa siellä
     missä en enää haluaisi olla
Tottumus orjuuttaa urheimmankin

Otan itseni syliin ja huojun rauhoitellen
Juurrutan itseni tiukemmin etten kaatuisi
     ja joutuisi aloittamaan paremmasta alusta

Ihminen joka olin eilen

En halua muistaa ihmistä

joka olin eilen

Tiedän sihisevien sanapuukkojeni olleen tarkoituksellisen tappavia
Illan tummuessa katumus kaivoi kuoppaa sielun selän suojassa
Sulkeutuva ovi nauroi narisevalla nasaalillaan
     kuivan kantapään takana

Ihminen joka olin eilen
koki karkean kohtalon unettoman yön aikana
Unohdetaan hänet


Tänään olen parempi

Tule ja mene

en tiedä. en osaa päättää.
en tiedä. en osaa päättää.
en tiedä. en osaa päättää.
en tiedä. en osaa päättää.
en tiedä. en osaa päättää.
tule lähemmäksi. mene pois.
tule lähemmäksi. mene pois.

tule lähemmäksi.

Suoraan kohteeseen

tyhjät tilat siinä välissä olivat liian syviä ja turhiin varjoihin langenneita
matka taittui kuitenkin punaisen nesteen voimalla
hapekas veri kuljetti tuoreita tunteita suoraan sykkivän tehtaan uumenista
möi halvalla koska tuotanto on kustannuksetonta ja voitto varmaa
 
     eikä laatuvaatimuksia ole

notkeiden varjojen naukuva paraati kulkee räiskyen ohi ja koettaa eksyttää tieltä
horjutaan siis kantapään kustannuksella mutta kuljetaan mutkista huolimatta suoraan

     kohteeseen

Vaaksan verran vahvempi

nujerra minut vielä kun voit
huomenna olen vaaksan verran vahvempi
et pysty päihittämään kunhan olen koko nainen

tänään nielen nujerruksen nikottelematta
nyökkään hyväksyvästi kohteliaalle kohtalolle

    ja antaudun tunteelle

Arjen Ikaros

Arjen Ikaros liikkuu
liian nopeasti liian lähelle
Juoksee ja sätkii kun äkkiliikkeitä ei sallittaisi

Olen oman tuhoni arkkitehti ja rakennusmies
Tiiltä tiilen päälle, täytetään välit tuskalla
Ei välitetä ohjeista, luotetaan ensimmäisiin mielikuviin ja
annetaan intuition päättää puolestamme
Huojuva lopputulos kestää
kunnes seuraava tuhoisa tuuli tuivertaa
kaltevat seinät nurin

Olen oman arkeni uhkarohkea Ikaros
Syöksyn tuhosta toiseen
ilman välilaskuja

Seikkailun vaara

huomasin yllättäen olevani vaarassa joutua keskelle
     jännittävää seikkailua

kuinka sitten kävisi hartaasti rakentamalleni
     pienelle, puhtaalle

lasikuvulleni,

maailmalleni, jonka olen vuosia onnistunut pitämään
     säröttömänä, kiiltävän tahrattomana

seikkailulle antautuminen saattaisi rikkoa sen ja
pakottaa minut lähemmäs ihmisiä,

  
                                      sinua

21.7.2012

sanoit että sielusi hukkuu
kyyneliini
koetan kuivata katseeni ja hymyillä
leveämmin
jotta sinun olisi parempi

28.6.2012

useat roolini ovat muurini

ainoastaan sinun
läsnäolosi karkoittaa
ne, jotka eivät ole totta
     nuo valheelliset pelokkaat puolipersoonat

sinä pistät näytelmälle
pisteen ja lasket
raskaan esiripun

minä voin taas hengittää
katseesi alla minusta tulee
     yksi ja oikea

Sanat eivät poistu suun kautta

kielen päällä villisti diskoavat sanat eivät ymmärrä valomerkin merkitystä,
ne jatkavat uhoavaa sheikkaamistaan poistumiskehotuksista huolimatta

ujo ja työhönsä kyllästynyt poke ei mahda heille mitään,
niskaperseote on hänelle vieras käsite

tuntien taistelun jälkeen sanat poistuvat meluten paikalta,
etuovea he eivät suostu käyttämään


     mustekynä on ainut tuttu ja turvallinen uloskäynti


sanat eivät poistu suun kautta

Nauru vartioi

haavat asuvat paikassa jota nauru vartioi

nauran kuuluvammin kun minuun sattuu
huijaan itseäni ja teitä
     menen ja menette halpaan

pahan peittelen tarinoilla, hauskoilla huolettomilla

Laastari

Kirvelevän haavani päälle läikäisit laastarin. Hymähdit kivun kirkaisulle. Heikot näyttävät kun sattuu. Vahva kirskuttaa hampaita yhteen ja tervehtii vastaan tulevaa kipua hymyillen.

Yritän tehdä sinut ylpeäksi ja suljen suuren suuni.

Naarmutit minut

silität sieluni pintanaarmuja jotta ne paranisivat nopeammin
välillä puhallat lämmintä ilmaa kosteiden huuliesi välistä ja katsot hyväilevin silmin
pyydät taas anteeksi ja kovemmin ottein koetat hoitaa aiheuttamiasi jälkiä
muistutan sinua että nahkani on paksu, kestän tuiskeet ja tuiverrukset, olen jo vahva
arvet kuuluvat ihooni, ilman niitä olen alaston ja köyhä

näen värisevän pisaran silmäripsesi tyvessä
sinun on vaikea katsoa kättesi jälkiä, tekojesi tuotosta
rikollinen sielusi naarmutti ennen niin kiiltävä pinnan iäksi  

aiheuttamasi haavat kuitenkin kalpenevat omiesi rinnalla
rankaiset sieluasi, kuritat armotta ja 
yrität pitää sen tästedes kurissa

Ystävä vuosien takaa

Hei.
Minä se vain olen.
Turhaan nytkähtäen säikyt ja kiljahtaen pelästyt.
Tuttujahan tässä jo ollaan. Ystäviä vuosien takaa.
Viime kerrasta on toki aikaa, mutta tosiystävä ei unohda.

Hei.
Minä se vain olen.
Tasaa salpaantunut hengityksesi ja kerro kuulumisesi.
Sitten on minun vuoroni jakaa kokemukseni ja murheeni.
Kuuntele ja tule kuunnelluksi, se kohteliaisuussääntö minullekin on opetettu.

Hei.
Minä se vain olen.
P.Elko tuolta pohjamudista, vatsanpohjasta, takaraivosta. Älä väitä, ettetkö tunnistaisi.

Olen pikkurikollinen

Ammattina huijaus,
hienovarainen itsepetos,
jälkiä jättämättömät valkoiset valheet.
Tienaan elantoni, voimani, kaikkeni
viekoittelulla.
Kiinnijäämistä en pelkää.
Syyllistävät iirikset,
syyttävät silmäripset tuomitkoot rauhassa.

Olen pikkurikollinen,
taskuvarkautta harrastava
sinivalkoinen sielu