..järjestin Kohtaamisia -näyttelyn lisäksi toisen Sulamispiste -teemalla (Kauppakeskus Iso Myy, Joensuu). Se koostuu vuoden aikana tekemistäni sekalaisista töistä (piirroksia, maalauksia, kollaasirunoiluja) ja näyttelyn tarkoitus on huudella omasta osaamisesta, omasta kädenjäljestä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikakausilehtiruno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikakausilehtiruno. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. lokakuuta 2013
maanantai 7. lokakuuta 2013
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Läpikuultava ääni
Tunnisteet:
aikakausilehtiruno,
haikeus,
hiljaisuus,
kaipuu,
luopuminen,
mies,
nainen,
runo
maanantai 29. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Kesä, sinä olet mahtava
maanantai 1. heinäkuuta 2013
perjantai 21. kesäkuuta 2013
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
torstai 22. marraskuuta 2012
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
perjantai 2. marraskuuta 2012
torstai 1. marraskuuta 2012
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Olen paljas edessänne
Vuosien piilottelun jälkeen ensi askeleeni kohti runokaapista poistumista oli antaa pari tekstiä toisen ihmisen luettavaksi. Kannustavien sanojen siivittämänä otin seuraavan varovaisen askelluksen tuntemattomaan; loin tämän blogin ja annoin tekstit paikalle eksyneiden tuntemattomien silmien eteen. Kolmas rohkeustesti oli Helsingin Hekuma- taidefestivaali ja neljäs, joka tuntui tähänastisista suurimmalta, oli kahden viikon näyttely Joensuun pääkirjaston aulassa. Näyttelyn aiheuttamasta alkuahdingosta selvisin hitaasti, mutta toiveikkaan varmasti. Vaikka minusta aluksi tuntui, että olin haukannut liian suuren palan jäystettäväkseni, onnistuin nauttimaan näyttelyn aiheuttamasta paljaudesta; oli kuin ihmiset lukisivat tekstini suoraan iholtani.
Pitämäni näyttely sisälsi siis tulostettujen runojen lisäksi erinäisiä kuvallisia töitä viimeisen vuoden varrelta. Joukosta löytyy aikakausilehtirunoutta, maalauksia, kuvakollaaseja ja muutamia piirroksia. Tässä hieman kuvamateriaalia.
Lopuksi haluan jakaa kanssanne minua erityisesti koskettaneen kommentin näyttelyn vieraskirjasta: "Maukkaita sanoja. Eläviä, hengästyttäviä.. Kiitos. Täytyi pysähtyä lukemaan kaikki." Tuo kommentti teki tästä näyttelykokemuksesta kaikkien niiden nihkeän pelokkaiden ja unettomien öiden arvoisen. Upeaa ajatella, että teokseni ovat saaneet edes yhden ihmisen seisahtumaan hetkeksi.
Annan sanojani teille luettavaksi, koska en halua olla yksin niiden kanssa. Kaipaan teitä, jotka jaksatte lukea rivejä rivien jälkeen. Olen paljas edessänne.

näyttely,
rohkeus,
runo,
valokuva
torstai 24. toukokuuta 2012
Korkea taivas
uinuva talo
tuoksuu kuin poutapäivät
Tuoksut ovat parhaimmillaan, kun ilta tummuu yöksi ja tulet sytytetään.
En tiedä, haluanko
voimaa rakkaudesta joka kestää
Tuntui kuin järki olisi huutanut apua
Pitäisikö lähteä vai jäädä?
Miksei tämä ole jo ohi.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)