Vaikka olenkin tarkoituksellisesti pitänyt erillään tämän runoja/sielunelämää sisältävän blogin ja muotoilijaystäväni kanssa pitämäni kättentuotoksia esittelevän blogin, aion nyt tehdä pienen poikkeuksen ja kerron lyhyesti BETWEENtwoLUNGSista.
Kahden keuhkon keskellä toimii kaksi muotoilijaksi valmistunutta naista, jotka kaiken arkisen aherruksen keskellä ovat yritteliäitä ja suhtautuvat luomiseen intohimolla. Yhteisessä blogissa esittelemme pääasiassa pukeutumiseen, sisustamiseen ja yleisesti elämiseen liittyviä tuotteita, joita vilkkaat mielemme ja kätemme toteuttavat. Ajoittaisesta hiljaiselosta huolimatta tekemisen palo ja luomisen himo ei sammu.
On yhdentekevää, missä muodossa luovuus tulee esille. Tapahtukoon se sitten tekstin, piirroksen, valmiin tuotteen tai ilmaan leijumaan jäävän idean kautta. Tärkeintä on päästää luovuus valloilleen. Minun kohdallani yhdestä on useammaksi ja toteutan itseäni montaa eri reittiä hyödyntäen. Ne täydentävät toisiaan ja tarvitsen niitä kaikkia tunteakseni itseni kokonaiseksi silloinkin, kun koen olevani puolikastakin pienempi.
Suhtaudun kumpaankin blogiin ja niihin liittyviin asioihin yhtä suurella ilolla ja intohimolla, koska luomisentuska ja -tarve tekevät elämästä maistamisen arvoisen oli mausteena sitten sokeri, kaneli, suola tai etikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoistanne.